Kaalilisuke (1 annos)

½-1dl dl vihreitä linssejä

(laita linssit likoamaan lämpimään veteen n. puoli tuntia ennen ruuanlaittoa)

1 pieni sipuli

(pilko sipuli suuriksi palasiksi)

pieni valkosipulin kynsi murskana/hienonnettuna

kaalia n. pari desiä silputtuna sipulin kokoisiksi paloiksi

pari rkl kokojyvä couscousia

1 rkl vehnäleseitä ym.

makeaa thai chili kastiketta maun mukaan ( n. 1 tl itselläni)

suolaa

kermaa/ruokakermaa

Laita kattilaan linssit ja vettä, niin että linssit peittyvät. Kuumenna linssit&vesi ja lisää sipuli. Anna hautua, kunnes sipuli on pehmentynyt. Sekoita mukaan mausteet ja kaali. Hauduta niin kauan, että kaali on mielestäsi sopivaa. Itse jätin kaalin puolikypsäksi :D Lorauta mukaan pari, kolme ruokalusikkaa kermaa sekä lisää couscous plus leseet. Kuumenna seosta hetki. Anna jäähtyä hieman ennen tarjoilua.

Lisäksi tein:

Uuniperunoita

Pese ja lohko perunat veneiksi. Mausta suolalla (tai perunamausteella) ja lado uunipellille vierekkäin (eivät saa koskea toisiaan) leivinpaperin päälle. Paista kypsiksi 250 asteisessa uunissa.

Perunoissa menee himpun verran kauemmin kypsyä, kuin kaalilisukkeessa. Ne siis kannattaa laittaa paistumaan 10 min ennen, kuin alkaa kypsentää linssejä ja sipulia.

Ja jos joku vielä uskaltaa tulla väittämään kasvisruuan olevan pahaa... niin MURR!!!